Olen niin onnellinen.

En ole ollenkaan onnellinen.

Ystävällä on malaria ja se makaa minun sängyssä voimattomana. Mahassa kiertää, päätä särkee, eikä kävelläkään oikein jaksaisi. Ja silti on niin ihanaa, että rakas ystävä on täällä. Kävin vastassa Helsinki-Vantaalla, ja itselläkin kiersi mahassa ja jalkoja tärisytti. Maailman ikävä tuli taas niin lähelle.

Muuten tuo maailman ikävä on nyt painunut johonkin takaraivoon. En jaksa enää ikävöidä koko ajan, siis sillälailla aktiivisesti. Ikävöinti vie niin paljon energiaa ja keskittymiskykyä, jotka voi käyttää paljon tuotteliaammin tällä puolella maailmaa (kun kerran täällä on).

En taida olla ollenkaan onnellinen.