Muutamien päivien kuluttua olen asunut täällä Kallionkolossa kymmenen kuukautta. Se on kauemmin kuin kertaakaan sitten Saksasta paluun, ja se tuntuu hyvältä.

Olen päässyt pääni kanssa pitkälle viime kesästä, kun tuntui, että elämän vanha ja natiseva lautainen lattia pettää hetkenä minä hyvänsä. Niinhän se toki pettikin, ja nyt sanoisin (jos uskaltaisin), että onneksi. Siis sikäli, että jos virheistä ei opi, niin sitten ei mistään. Ja nyt tuntuu, että olen oppinut. Kerrankin! (Toivottavasti muistan tämän myös esimerkiksi puolen vuoden kuluttua.)

Kuluneella viikolla tein myös eräänlaisen vuosisiivouksen, tiedättehän, kevättä vasten vanhat pölyt pois kaappien perukoita, turhaa paperia ja rojua ulos, vanhoja vaatteita kirpputorille. Sellaistakaan en ole tehnyt kolmeen ja puoleen vuoteen. Ei ole tarvinnut, kun on vaihtanut maisemaa keskimäärin viiden kuukauden välein. Mutta nyt tosiaan tarvitsi, ja sekin tuntuu hyvältä.

Alkaa pian juuret kasvaa!