Unelma-ammattini on lähes aina ollut toimittaja. Joskus törmää kuitenkin tilanteisiin, joissa huomaa, että olisi ah niin paljon helpompaa tehdä jotakin muuta.

Varsinkin silloin, kun haastattelee ihmisiä, joita ei ehkä koskaan ennen ole haastateltu ja jotka eivät näin ollen vielä tunne journalismin pelisääntöjä. Siinä tulee äkkiä sellainen olo, että haastateltava ajattelee mun olevan v*ttumainen ihan vain noin ilokseni - vaikka kyse on yksinkertaisesti siitä, kuinka journalismi toimii.

Tässä taannoisessa tapauksessa haastattelin erästä vastaväitellyttä tutkijaa. Sympatiani olivat alun alkaen tutkijan puolella, sillä mä en ole mikään metsätalouden asiantuntija. Ja toiseksi: voin kuvitella, kuinka pikkutarkasti itse suhtautuisin (tai suhtaudun), kun joku toimittajan tolvana haastattelisi minua vastavalmistuneesta väitöskirjastani.

No. Kirjoitin jutun ja tarjosin sitä haastateltavalle luettavaksi, jottei tekstiin jäisi asiavirheitä. Odotin korjauksia. Vastaus: "Asioita on yksinkertaistettu aivan liikaa, ja yksinkertaistukset ovat johtaneet vääriin johtopäätöksiin." Samaan syssyyn tutkijan kahden sivun selostus siitä, mitä jutussa pitäisi lukea. Lähinnä lauserakenteiden monimutkaistamista ja asioiden sanomista ei-niin-suoraan kuin jutussa.

Kävin tekstin läpi, korjasin "väärät johtopäätökset" enemmän sen mukaiseksi, mitä tutkija oli sähköpostissaan kirjoittanut. Lähetin jutun haastateltavalle uudelleen. Odotin. Vastaus: Lisää korjauksia, lähinnä sanajärjestysten ja virkkeiden paikkojen muuttamista ja jopa virheellisten lauserakenteiden lisäämistä tekstiin. Saate: "Me tutkijat taidamme olla erityisen tarkkoja siitä, miten asiat ilmaistaan."

Huokaisin. Olin varma, että tohtori X ajatteli minun todella olevan muuten vain ilkeä, kun yksinkertaistin hänen väitöskirjansa tekstiä.

Vastasin sitten kohteliaasti, että kiitos, mutta haastateltavan muutosoikeus koskee vain selkeitä asiavirheitä (ei edes tulkintoja; kärjistyksistä voidaan olla eri mieltä) ja suoria sitaatteja. Ja että journalismiin kuuluu selkeä esitystapa, minkä vuoksi asioita on pakko yksinkertaistaa. Lisäsin jopa vielä ymmärtäväni, että hänestä asioita on saatattu yksinkertaistaa "liikaa", ja mainitsin omasta väikkärisuunnitelmastani.

Enää en saanut vastausta. Lähetin jutun julkaistavaksi ja avauduin työkaverille.

Tultiin siihen tulokseen, että Journalistiliiton pitäisi koota tiivis "Haastateltavan opas", jossa journalismin peruspelisäännöt selitettäisiin selvästi. Ettei kenenkään toimittajan enää tarvitsisi kärsiä v*ttumaisen idiootin leimasta vain siksi, että tekee - journalismia.